Kenttäpiispan tervehdys

Kenttäpiispa Särkiö ja eversti Rokka.

Kuhmon talvipäivä Vuosangassa on hangen kimallusta, sinistä hämärää ja pakkasta. Toisen vuosikurssin kadetit selviytyvät kylmästä huolimatta tehtävistään. Oli mielenkiintoista seurata taisteluammunta- ja räjäytysharjoituksia. Toiminta ryhmissä vahvistaa yhteistä kadettihenkeä. Samalla syntyy kokemus, että asioita tehdään yhdessä. Apua annetaan ja otetaan vastaan. Aterioiden yhteydessä juttelin kadettien kanssa. Minua ilahdutti se lämmin suoruus, jolla he suhtautuivat itseään vanhempaan keskustelutoveriin.

Monissa asioissa olin kokemukseltani kuitenkin nuori tai aivan vasta-alkaja. Liikuntakasvatusupseeri Manne antoi lyhyen perehdytyksen kelkalla ajoon. Tietysti vein sen poteroon, josta vasta yhdessä vääntäen se saatiin nousemaan. Kouluttaja antoi viedä tehtävän loppuun, mutta samalla näytti mallia, kuinka on maaston mukaan kallistuttava puolelta toiselle ja tasapainotettava kelkkaa. Samalla lailla on yleensäkin opittava elämässä mukautumaan maastoon ja kallisteltava, ettei kaaduta. Aina tarvitaan myös vahvemman kokemusta ja apua avuksi.

Sotilaspastori Janne kertoi, että harjoituksen ohjelmaan kuuluu vielä tulevalla viikolla kenttäehtoollinen illalla maastossa jätkänkynttilöiden valossa. Harmi, että en tällä kerralla voinut osallistua siihen.

Aurinko laskee Vuosangassa.

Illalla saunaan mentäessä katsoin kirkasta tähtitaivasta, jota ei valosaaste himmennä. Mieleeni tulivat Psalmin sanat: "Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen." (Ps 8:4-5).

Toivotan kaikille Vuosangan harjoitukseen osallistuville Jumalan siunausta ja kaikkea hyvää upseerin uralla eteenpäin,

Pekka Särkiö, kenttäpiispa