Vaikka sainkin majoittua sisätiloissa, olin tyytyväinen kun pakkaslukemat pysyivät -10 asteen lämpöisemmällä puolella. Kai sitä on iän myötä tullut vuosi vuodelta aina vaan mukavuudenhaluisemmaksi - ja viluisemmaksi. Tänä talvena ei ole valitettavasti tullut ulkoilutettua edes suksia, joten ulkoilmassa olo on jäänyt vähiin. Raitisilmamyrkytys oli siis odotettavissa, eikä unettomuudesta tarvinnut kärsiä.
En kuitenkaan muistanut miten ulkoilma nälättää ja janottaa (vai johtuuko se maastopuvusta...). Aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Nälkä hiipi vatsaan säännöllisesti kun taas toimistotöissä pärjää paljon vähemmälläkin. Onneksi huolto toimi. Kumma miten sitä ehti oppia uuden ruokailurytmin parissa päivässä - kuinkahan kauan menee oppia takaisin normaaliin… Nyt ainakin yhden normaalin toimistopäivän kokemuksella vatsa on vielä leirirytmissä.
Satuin vierailemaan Vuosangassa samaan aikaan kun Maanpuolustuskorkeakoulun vararehtori ja ainelaitosjohtajat olivat tarkastamassa ampumaharjoitusta. Ensimmäisenä päivänä pääsinkin seuraamaan heidän siivellä taisteluammuntojen valmisteluja ja kuulemaan kadettien pitämiä esityksiä eri ammuntojen kulusta.
Kävimme illalla myös seuraamassa yhden puolustusammunnan pimeällä. Ihan en (minäkään) ollut osannut pukeutua sään ja tilanteen mukaisesti, joten paleluksihan se meni. Toisen päivän pimeäammuntoihin onnistuin kerrospukeutumisessa paremmin, vaikka hyökkäysammunnassa tuli hiki ja puolustusammunnassa vilu. Päivän asutuskeskustaistelussa vaatetus oli sentään optimaalinen.
Useamman kerran tulin kuitenkin ajatelleeksi vuoden takaisia pakkaslukemia Vuosangassa. Silloin mittari painui pidemmänkin aikaa -35c lukemiin. Silloinkin nuorukaiset majoittuivat teltoissa ja ammunnat vietiin ymmärtääkseni läpi ihan normaalisti. Jos Vuosangan leiri jää aina kadeteille mieleen erityisenä kokemuksena, niin viime vuoden leiri on varmastikin jäänyt mieleen myös niillä jotka lukivat siitä vain blogista. Se oli sitä todellista arktista oppimisympäristöä, jossa suomalaisen sotilaan tuleekin pärjätä.
Päälimmäisenä mieleeni jäi kadettien ja kouluttajien asenne, josta voi näin tiedottajanakin olla ylpeä. Vaikutuksen teki myös se miten toisen vuosikurssin kadetit hoitivat vastuullisen tehtävänsä ammuntojen johtajina. Hienoa oli myös nähdä ampuvanajoukkona toimineen Kainuun Prikaatin varusmiesjohtajien toiminta taisteluammunnoissa - kyllä ne pojat osaa. Tosin olihan heillä kadetit hyvinä kouluttajina.
Jos räjäytykset ja valojuovat olivatkin näyttäviä, niin "vanhan" sotilaspoliisin mieltä lämmitti asutuskeskustaistelun harjoittelu ja kovapanosvaihe. Kunpa meilläkin 90-luvulla olisi ollut mahdollisuus vastaavaan. Paljon on toki niistä ajoista unohtunut, mutta ei meillä tuollaisia harjoituspaikkoja tainnut olla.
Työn kannalta parasta antia vierailussa oli varmastikin nähdä miten näin iso harjoitus näytti pyörivän kuin itsestään. Kaikki oli suunniteltu huolella etukäteen ja yhteistyö eri joukko-osastojen väen kanssa toimi alueella, joka oli kuin luotu tällaiseen talviharjoitukseen. Vierailu kasvatti myös tietämystä kadettien opinnoista, mikä luonnollisesti helpottaa omaa työtä taas Santahaminassa. Aika vaan meni niin nopeasti, että paljon jäi myös näkemättä ja kokematta. Jäi siis jotain myös ensi vuoteen…
Mari Ukkonen
Tiedottaja
Maanpuolustuskorkeakoulu
